Titaanidioksidi
Euroopan komissio on päättänyt 18.2.2020, että titaanidioksidi (TiO2) on luokiteltava mahdolliseksi syöpävaaralliseksi aineeksi. Titaanioksidi on luokiteltu ryhmään 2 EU asetuksen (EC) 1272/2008 mukaan (kemikaalien luokitus, merkintä ja pakkaus). Ryhmä 2 tarkoittaa, että ainesosan epäillään olevan hengitettynä ihmisille syöpää aiheuttava. Luokituksen toimeenpanon takarajaksi on määritetty 1.10.2021 ja se koskee ainoastaan EU:n sisämarkkinoita.
Mitä on titaanidioksidi?
Titaanioksidia käytetään yleisesti maaleissa, rakennusmateriaaleissa, paperissa, kosmetiikassa ja muissa teollisuus- ja kulutustavaroissa. Hiukkaskoko on yleensä pieni, joten vaadittava muutos on suuri ja koskee erittäin monta toimijaa ja koko pinnoitealaa. Myös Teknoksen tuotteet sisältävät titaanidioksidia.
Käytännössä uusi luokitus tarkoittaa maalipakkauksien uudelleenetiketöintiä. Tiettyjen jauhemaalien etikettimerkintöihin lisätään varoitusmerkintä ja varoitusteksti ”Epäillään aiheuttavan syöpää hengitettäessä”. Itse luokitus ei koske märkämaaleja, mutta myös märkämaaleille vaaditaan varoitusteksti koska niitä voidaan levittää esimerkiksi ruiskuttamalla. Lisäksi sellaisiin jauhemaaliseoksiin, jotka eivät täytä luokitteluperusteita, mutta jotka sisältävät yli 1% titaanioksidia, vaaditaan myös varoitustekstin lisääminen etikettiin.
Teknos suhtautuu kemikaaliturvallisuuteen erittäin vakavasti, sekä työntekijöiden että asiakkaiden turvallisuus on ensisijaista. Tuotteiden etikettimerkinnät sekä tuoteselosteet tullaan päivittämään titaanidioksidin osalta.
Maaleja voidaan käyttää turvallisesti entiseen tapaan
Jauhemaaleja käytetään EU:n alueella teollisessa pinnoituksessa, joten hengitys- ja muiden suojainten käyttö kuulunut jo tähänkin asti alan työntekijöiden normaaliin suojavaatetukseen.
Luokitus ei aiheuta muutoksia myöskään pinnoitusprosesseissa tai turvallisuusmääräyksissä. On kuitenkin odotettavissa, että tulevaisuudessa muutoksia tulee titaanidioksidia sisältävien tuotteiden jätteenkäsittelyyn ja kierrätykseen. Teknos seuraa aktiivisesti aiheeseen liittyvää tiedotusta.