URATARINAT
Yritys ei menesty ilman sitoutunutta henkilökuntaa ja juuri siksi haluamme panostaa työntekijöihimme ja tukea heidän kehittymistään. Vuosittaisen People Processin kautta työntekijällämme on mahdollisuus keskustella uratavoitteistaan- ja toiveistaan esimiehen kanssa joka vuosi.
Uskomme, että motivoitunut tiimi tekee parhaansa ja kannustamme henkilökuntaamme myös hieman epätavallisilla urapoluilla. Esimerkiksi kemistejä on meillä siirtynyt myyntiin tai IT-yksikköön ja osa tuotannontyöntekijöistä on luonut uuden uran teknisessä tuessa tai operatiivisessa johdossa.
Toivomme, että kasvutavoitteemme ja jatkuvan parantamisen kulttuurimme luovat innostavan ja mielenkiintoisen työpaikan. Myös työntekijöidemme tyytyväisyys on hyvällä tasolla. Tämä heijastuu pitkäaikaisissa työsuhteissa; keskimääräinen työsuhde on meillä 10 vuotta. Monet myös viihtyvät meillä samoissa tehtävissä pitkään.
Kaikki kuitenkin kiteytyy ihmisiin. Suurin osa kollegoistamme on samaa mieltä siitä, että työtoverit ovat parasta heidän työssään.
Alta pääset lukemaan teknoslaisten uratarinoita ja heidän kokemuksiaan Teknoksesta työnantajana.