22 vuotta talossa
Monipuolinen työ. Kulttuuri ja arvot. Luottamus puolin ja toisin. Perheyhtiö. Kaikki nämä ovat vaikuttaneet siihen, että Operations Manager Marcus Berry on viihtynyt Teknoksella jo 22 vuotta.
”Olen ylpeä voidessani kertoa muille ihmisille olleeni Teknoksella töissä 22 vuotta. Voin myös rehellisesti sanoa, että rakastan yhä työtäni ja olen yhtä innostunut kuin ensimmäisenä päivänä”, Marcus kertoo.
Mutta mistä kumpuaa tuo fiilis melkein 25 työvuoden jälkeen? Harva kun pysyy nykypäivänä enää yli kymmenen tai edes viisi vuotta saman työantajan leivissä.
Marcuksen mukaan hänen työtyytyväisyyteensä on monta syytä. Yksi niistä on luottamus.
”Minusta tuntuu, että täällä johto luottaa työntekijöihin. Olen saanut työskennellä neljän eri toimitusjohtajan alaisuudessa ja kehittyä työssäni joka vuosi. Vastuuni on kasvanut, työni on itsenäistä ja johto uskoo siihen, että hommat hoituvat. Tämä osoittaa luottamusta ja motivoi”.
Marcus pitää myös Teknoksen perheyrityksen kulttuurista, arvoista ja siitä, että kaikki ovat samalla viivalla.
”Koen, että olemme kaikki täällä samanarvoisia. Voin rupatella Paulan (Teknoksen konsernijohtaja) kanssa aivan kuin hän olisi kuka tahansa vanha ystävä. En usko, että se on mahdollista jokaisessa suuryrityksessä. Sama koskee kaikkia konsernin johtoryhmän jäseniä”.
Asiakkaat keskiössä
Marcus on 22 vuoden aikana työskennellyt erilaisissa tehtävissä niin teknisen tuen parissa, varastossa kuin operatiivisissa tehtävissä. Hänen osaamisensa ja tietonsa onkin kovaa valuuttaa muiden kollegoiden keskuudessa.
”Täällä Englannin toimipisteessä on ”sanonta”, että kysy Marcukselta, hän kyllä tietää”, Marcus sanoo nauraen.
Eri työroolien kokemuksesta on hyötyä myös Marcukselle itselleen sillä tyypillisenä päivänä – jos sellaista koskaan onkaan – Marcus voi esimerkiksi suunnitella värikarttoja, käsitellä asiakastilaisuuksia, johtaa Kaizen-työpajaa, pohtia työterveys- tai turvallisuusasioita tai istua kokouksessa ja miettiä tulevaa tuotevalikoimaa. Monipuolisuus onkin työn suola. Mutta mikä tahansa tehtävä onkaan tulee asiakas aina ensin.
”Minulla on valtava halu varmistaa, että Teknos voittaa jokaisen taistelun asiakkaista ja että jokainen toimituksemme lähtee varastoltamme ajoissa. Tämä on minulle sydämen asia. Ehkä juuri siksi viihdynkin Teknoksella: Täällä asiakas on keskiössä”.
Vapaa-ajallaan Marcus viettää aikaa kolmen lapsensa kanssa, jotka ovat Marcusin mukaan yhtä suuria Teknos-faneja kuin isänsäkin.
”Mielestäni tämä hieno työpaikka. Järjestämme perhepäiviä ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen onnistuu mainosti”.
Marcus lastensa Evan, Orlan and Ethanin kanssa, jotka kaikki pitävät Teknosesta yhtä paljon kuin isänsäkin.