Teknos kasvattaa puuteollisuusmaalien liiketoimintaansa ostamalla Feyco Treffertin
Teknos on solminut Arbonia AG:n omistaman Looser Holding AG:n kanssa sopimuksen Looser Holding AG:n puuteollisuusmaalien liiketoimintasegmentin Feyco Treffertin ja Schekolin AG:n ostamisesta. Feyco Treffert toimii Sveitsissä, Saksassa, Malesiassa, Kiinassa, USA:ssa ja Liechtensteinissa. Sopimus allekirjoitettiin 10.4.2017 ja kaupan odotetaan toteutuvan huhtikuun 2017 loppuun mennessä.
Yrityskauppaan kuuluu sveitsiläinen Feyco AG ja saksalainen Treffert Coatings GmbHm sekä tämän tytäryhtiöt Kiinassa, Malesiassa ja USAssa. Lisäksi Teknos ostaa Schekolin AG:n, jolla on tehdas Bendernissä, Liechtensteinissa.
“Feyco Treffertin hankinta on tärkeä osa Teknoksen kasvustrategiaa. Kauppa vahvistaa Teknoksen asemaa kansainvälisillä puuteollisuusmaalien markkinoilla ja mahdollistaa toiminnan uusilla markkina-alueilla Sveitsissä, Kiinassa, Malesiassa ja USA:ssa. Kaupan myötä Teknokselle avautuu uusia liiketoimintamahdollisuuksia puu- ja rakennusteollisuudessa”, kertoo Kim Smith, Senior Vice President, Industrial Wood Segment, Teknos Group.
Feyco Treffertillä on yli sadan vuoden kokemus puuteollisuusmaalien tuotannosta. Sveitsiläinen Feyco ja saksalainen Treffert tunnetaan laadukkaista tuotteistaan ja räätälöidyistä ratkaisuistaan. Feyco Treffertin tehtaat sijaitsevat Saksan Alzenaussa, Malesian Johor Bahrussa, Kiinan Shanghaissa, USA:n Charlottessa ja Liechtensteinin Bendernissä. Yrityksen osaamis- ja koulutuskeskus sijaitsee Sveitsissä. Feyco Trefffertin liikevaihto oli 77 MCHF eli noin 72 MEUR vuonna 2016, ja työntekijöitä on noin 280. Feyco Treffert tuottaa vuosittain 25 000 tonnia maalia.
“Teknoksen visio on olla teknisesti edistyksellisten pinnoiteratkaisujen johtava tuottaja – lähellä asiakasta. Feyco Treffertin hankinta laajentaa palveluvalikoimaamme ja tuotantokapasiteettiamme entisestään. Hankinnan myötä voimme palvella asiakkaitamme USA:ssa, Aasiassa ja Euroopassa entistä paremmin”, sanoo Teknos Groupin konsernijohtaja Paula Salastie.
Osapuolten sopimuksen mukaisesti kauppasummaa ei julkisteta.
Teknos Group Oy
Paula Salastie
Konsernijohtaja
Puh. +358 46 851 2625
paula.salastie@teknos.fi
Kuvamateriaali on ladattavissa:
Teknos Group:
https://teknos.emmi.fi/l/tm7xTjtGr6g9
Looser Holding AG:
Paula Salastie
Chief Executive Officer