Mari de Meijer nimitetty Teknos Drywoodin toimitusjohtajaksi
Mari de Meijer on nimitetty Teknos Drywoodin toimitusjohtajaksi 1.7.2017 alkaen. Hän vastaa tehtävässään Teknoksen liiketoiminnasta Alankomaissa.
Marilla on yli 25 vuoden kokemus maaliteollisuuden tehtävistä. Hän on työskennellyt tuotekehityksen, liiketoiminnan kehittämisen ja innovaatioiden parissa, ja viimeisimpänä vastannut Teknos Drywoodin R&D -toiminnoista. Mari raportoi Kim Smithille, SVP, Industrial Wood.
”Yhdessä paikallisten työntekijöidemme ja Teknos-konsernin tuella voimme viedä Teknos Drywoodin liiketoiminnan uudelle tasolle, ja kehittää sekä myyntiä että kannattavuutta entisestään. Teknoksen toukokuussa 2017 toteuttama Feyco Treffertin hankinta mahdollistaa entistä laajemman tuotevalikoiman ja parantaa asemaamme Alankomaiden puuteollisuuden markkinoilla, sanoo Teknos Drywoodin toimitusjohtaja Mari de Meijer.
Teknos saattoi Drywood Coatings BV:n hankinnan päätökseen lokakuussa 2016. Yrityskauppa on merkittävä osa Teknoksen kasvustrategiaa, ja sen myötä Teknos saa pääsyn Alankomaiden maalimarkkinoille ja vahvistaa asemaansa Euroopan puuteollisuusmarkkinoilla.
Teknos Drywood kehittää, valmistaa ja myy vesiohenteisia puupinnoille tarkoitettuja maaleja. Yrityksellä on tuotantolaitos Enschedessä, Alankomaissa, lähellä Saksan rajaa. Teknos Drywood on markkinajohtaja Alankomaiden puuteollisuusmaalimarkkinoilla ja on viime vuosina saavuttanut vahvan aseman myös Englannin puuteollisuusmarkkinoilla ja kauppa- ja rakennusmaalien markkinoilla Norjassa.
Teknos Drywoodin toimitusjohtaja Mari de Meijer