Paula Salastie on Vuoden Liikemies
Suomen Liikemies-Yhdistys RY on yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Kauppalehden kanssa valinnut Vuoden 2016 Liikemieheksi Teknos Groupin konsernijohtaja Paula Salastien.
Maalit ja pinnoitteet eivät ainoastaan kaunista ja korroosiosuojaa maalattuja metallikappaleita. Funktionaaliset ominaisuudet avaavat maalien käyttäjille kokonaan uusia mahdollisuuksia. Ruotsissa järjestetyllä kiertueella tuotetietoa haluttiin tuoda mahdollisimman lähelle maalien käyttäjiä.
Idea Funktionaaliset pinnoitteet -kiertueen järjestämiseksi syntyi, kun Teknos ja paikalliset jälleenmyyjät halusivat tarjota ympäri Ruotsia sijaitseville asiakkailleen ja muille maalauksesta kiinnostuneille elämyksen, joka olisi sekä hauska että hyödyllinen. Kiertueella haluttiin myös esitellä funktionaalisten tuotteiden toimivuutta käytännössä.
Tuumasta toimeen, Teknos Functional Coatings Tour 2016 -bussi tuunattiin varta vasten kiertuetta varten. Teknoksen uusi Funktionaaliset pinnoitteet -videosarja toimi inspiraation lähteenä kiertueen järjestäjille ja videot pyörivät taustalla myös työnäytösten aikana.
Maailman kestävimpien pinnoitteiden joukkoon kuuluvan, puhtaaseen polyureateknologiaan perustuvan TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoitteen ruiskutusta varten hankittiin Graco Reactor E-10Hp -laitteisto. Pinnoitteen kestävyyttä esiteltiin hauskalla tavalla; elastomeeripinnoitteella maalatusta melonista tuli kovaakin käsittelyä kestävä jalkapallo.
Tilaisuuksissa tarjottiin myös maukasta grilliruokaa, joka valmistettiin tietenkin Teknoksen kuumankestävällä INFRALIT SI 8009 silikonijauhemaalilla maalatussa ulkogrillissä.
Sekä jälleenmyyjät että asiakkaat arvostivat kiertueen aikana saamaansa arvokasta tuotetietoa ja mahdollisuutta verkostua alan asiantuntijoiden kanssa omalla paikkakunnallaan.
TEKNODUR ANTISLIP 9204-01
high solids polyuretaanimaali, joka vähentää maalattujen pintojen liukkautta
ANTICON 200
vesiohenteinen, täysin liuotteeton kondenssiveden muodostusta estävä pinnoite
INERTA 160
voimakasta mekaanista rasitusta kestävä epoksipinnoite
INFRALIT EP/PE 8235
hygienian hallintaan kehitetty jauhemaali, joka estää tehokkaasti mikrobeja lisääntymästä maalatulla pinnalla
INFRALIT PE 8315, PE 8316 ja PE 8317
joustavat polyesterijauheet, jotka on suunniteltu mahdollistamaan kappaleen muokkaamisen maalauksen jälkeen
Työnäytöksiä järjestettiin metallin palosuojamaalauksesta, TEKNODUR 0290-19 ja INFRALIT PUR antigraffitituotteista sekä TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoitteesta.
Lisää kiertuekuvia ja -videoita löydät Facebook-sivuiltamme: