Teknos ostaa hollantilaisen Drywood Coatingsin
Teknos allekirjoitti sopimuksen 15.9.2016 hollantilaisen Drywood Coatings BV:n ostamisesta. Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan syyskuun loppuun mennessä.
Drywood on yksityisomistuksessa oleva hollantilainen yritys, joka kehittää, valmistaa ja myy vesiohenteisia puupinnoille tarkoitettuja maaleja. Drywoodilla on tuotantolaitos Enschedessä, Hollannissa, lähellä Saksan rajaa. Drywood on markkinajohtaja Hollannin puuteollisuusmaalimarkkinoilla ja on viime vuosina saavuttanut vahvan aseman myös Englannin puuteollisuusmarkkinoilla ja kauppa- ja rakennusmaalien markkinoilla Norjassa. Drywoodin vuoden 2015 liikevaihto oli noin 9 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 33 henkilöä.
“Drywood-yrityskauppa on merkittävä osa Teknoksen kasvustrategiaa. Teknoksen visiona on olla teknisesti edistyksellisten pinnoiteratkaisujen johtava tuottaja - lähellä asiakkaitamme. Drywood-yrityskaupan myötä Teknos saa pääsyn Hollannin maalimarkkinoille, kattavan jakelijaverkoston Norjassa ja täydentyvän tuotevalikoiman”, sanoo Paula Salastie, CEO, Teknos Group.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Lisätietoja:
Teknos Group
Paula Salastie
CEO
Tel. +358 46 851 2625
paula.salastie@teknos.fi
Kim Smith
Senior Vice President, Industrial Wood Segment
Tel. +45 40891519
KIS@teknos.dk
Paula Salastie
Chief Executive Officer