Paula Salastie on Vuoden Liikemies
Suomen Liikemies-Yhdistys RY on yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Kauppalehden kanssa valinnut Vuoden 2016 Liikemieheksi Teknos Groupin konsernijohtaja Paula Salastien. Yhdistyksen myöntämä palkinto on vuosittain jaettava tunnustus henkilölle, joka on edesauttanut synnyttämään kestävää menestystä liike-elämässä.
"Vuoden Liikemies, Paula Salastie, on osoittanut kykyä liiketoiminnan jatkuvaan uudistamiseen ja saavuttanut menestystä kansainvälisillä markkinoilla. Vuoden Liikemies on toiminut esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä ", toteaa Liikemies-Yhdistyksen puheenjohtaja Esa Niemi.
"Vuoden Liikemies -tunnustus on minulle arvostuksenosoitus pitkäjänteisestä työstä. Visionamme on olla teknisesti edistyksellisten pinnoiteratkaisujen johtava tuottaja – lähellä asiakkaitamme. Minun tavoitteeni on viedä Teknos seuraavalle sukupolvelle entistä menestyvämpänä, ja saada työntekijämme, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tuntemaan ylpeyttä ollessaan osa Teknoksen tarinaa ", toteaa Paula Salastie.
Vuodesta 1980 jaetun palkinnon sai viime vuonna Pihlajalinna Oyj:n tuolloinen toimitusjohtaja Mikko Wirén. Muita palkinnonsaajia ovat mm. Aaro Cantell, Kirsti Paakkanen ja Johanna Ikäheimo.