Viron Paidessa sijaitseva Viking Window AS on nykyaikainen, tehokas ja korkeasta laadustaan tunnettu ikkuna- ja ovitehdas. Yritys on perustettu vuonna 1996 Viron ja Tanskan yhteishankkeena. Vakaasti kasvanut yritys pyörittää tällä hetkellä noin 13 miljoonan euron liikevaihtoa tuotantomäärän ollessa noin 27 000 yksikköä/vuosi. Tehtaalla noin 140 työntekijää ja myyntikonttorit sijaitsevat Tallinnassa, Tartossa ja Pärnussa. Pääosin Virolaisessa omistuksessa olevan tehtaan menestys perustuu moderniin teknologiaan, tehokkuuteen, toimivaan laatujärjestelmään ja arvostettuun käsityötaitoon.
Yli puolet Viking Windowin tuotannosta menee vientiin. Jo yrityksen alkuvaiheilla tuotteita vietiin Tanskaan, jossa asiakkaiden todettiin olevan tyytyväisiä. Myöhemmin vientimaihin tulivat mukaan Islanti, Norja ja Iso-Britannia, Ruotsi ja Latvia. Tällä hetkellä Iso-Britannia ovat vahvin vientialue ja siellä tuotteet myydään pääosin paikallisilla tuotemerkeillä. Viennin suosioon vaikuttavat ikkunoiden monipuolinen tekninen toteutus; valikoima sisältää sekä sisään- ja ulospäin aukeavat ikkunat sekä kippi-ikkunat.
Teknos on ollut Viking Windowin pintakäsittelyaineiden toimittajana jo vuodesta 1997 lähtien. Tuotteita toimitetaan sekä Suomen että Tanskan tehtailta. Toimitusjohtaja Ilmar Iva muistelee lämmöllä yhteistä taipaletta Teknoksen kanssa. ”Silloinen suomalainen myyntiedustaja Jarmo Leino tuli tehtaalle koemaalaamaan Teknoksen tuotteita, maalaushaalarit päällä. Teknoksen aktiivisen roolin ja korkean laadun ansiosta Viking Windows on käyttänyt Teknoksen tuotteita siitä asti”, Iva toteaa.
Toimitusjohtaja Ilmar Iva on tyytyväinen Teknoksen aktiivisen roolin ja pintakäsittelyaineiden korkeaan laatuun.
Teknoksen tuotteita toimitetaan sekä Suomesta että Tanskasta. Käytettäviä tuotteita ovat muun muassa AQUATOP 2600 pintamaali, AQUAPRIMER 2900 kuultoväri, AQUAPRIMER 3130 pohjamaali, ANTISTAIN AQUA 2901 erikoispohjamaali ja TEKNOL AQUA 1410 puunsuoja.
Puumateriaalista 99 % on mäntyä joka tulee valmiina aihiona eri toimittajilta ympäri Euroopan. ”Teknoksen tuotteet ovat toimineet niin hyvin, ettemme tarvitse monia puulajeja”, Iva iloitsee. Aihio tulee valmiiksi sormijatkettuna, vaatimuksena on tiheä- ja suorasyinen puu. Tavoitteena on, että ikkunoiden ulospäin näkyvissä puitteissa ei olisi sormijatkoksia. ”Panostamme korkeaan laatuun; siksi meillä on moderni konekanta, huippuluokan kunnossapito ja toimivat laatujärjestelmät”, lisää Iva.
Ulkopuolelta peittävä, sisäpuolelta kuultava
Puualumiini-ikkunoita tuotannosta on noin 35 %, niiden valmistus aloitettiin 2005. ”Ikkunoissa on yleistä myös kaksivärisyys, eli sisä- ja ulkopuoli voivat olla erivärisiä. Tämän ansiosta esimerkiksi ulkopuoli voi olla peittäväksi ja sisäpuoli kuultavaksi käsitelty”, Iva selventää. Yrityksen miltei 20 vuotisen uran aikana ikkunoiden kehityksessä on ollut selvä suunta – ikkunat ovat noin kolmanneksen suurempia kuin ennen ja kolminkertaisesta lasista on tullut vakio.
Aidon puun suosio säilyy tulevaisuudessakin
Ovituotanto koostuu sekä ulos- että sisäänpäin aukeavista ulko-ovista että terassin liuku- ja taiteovista. Ovissa on 3 saranaa turvallisuuden ja vakauden varmistamiseksi. Myös oviin on saatavana alumiinipuite, joka suojaa tehokkaasti säärasitusta vastaan. Nyt rakennustrendinä energiatehokkuus, mistä syystä ikkunoiden karmi syvyyssuunnassa paksumpi kuin ennen. Tulevaisuuden näkymät ovat puolestaan älyikkunoissa, joihin on integroitu muun muassa huonelämpötilan seuranta, sähköverhot ja murtovarkaushälytin. Rakennusteknologian kehityksestä huolimatta Ilmar Iva toivoo, että aito puu pysyy vahvasti ikkunoiden ja ovien rakennusmateriaalina – nyt ja tulevaisuudessa.