Teknoksen Jyrki Sandberg (vas.) sekä Ruukki Metals Oy:n Jukka Kokki ja Ari Nevalainen.
Vesiohenteisuus, työturvallisuus ja työntekijöiden viihtyvyys ovat ratkaisevia tekijöitä maalin valinnassa. Hyvinkäällä sijaitseva Ruukki Metals Oy (nykyinen Tibnor Oy) siirtyi liuotinohenteisista maaleista vesiohenteiseen KORRO AQUA 2741 konepajapohjamaaliin jo noin 15 vuotta sitten.
Jukka Kokki valvoo, kun noin sata metriä pitkällä sinkopuhallus- ja maalauslinjalla pintakäsitellään putki- ja avopalkkeja. Tuotteiden käyttökohteita ovat rakennusten runkorakenteet, siltarakenteet, kaiteet, koneiden-, nostolaitteiden- ja kuljetusvälineiden runkorakenteet sekä pylväät ja mastorakenteet.
Jukalla on ollut etuasema seurata maalien tuotekehitystyön vaikutuksia näköalapaikalta, konepajatyöntekijän näkökulmasta.
"Aikaisemmin liuottimien haju levisi melkein koko kahden hehtaarin hallin alueelle. Vesiohenteinen maali ei haise, sen kanssa on huomattavasti miellyttävämpää työskennellä ", Jukka Kokki sanoo.
Ruukin Hyvinkään toimipiste otti vesiohenteisen konepajapohjamaalin käyttöön ensimmäisten joukossa Suomessa. Korrotestit tehtiin yhteistyössä Teknoksen kanssa.
Vesiohenteisen KORRO AQUAn ansiosta vältyttiin kalliilta investoinnilta.
"Vesiohenteisen KORRO AQUAn ansiosta vältyttiin kalliilta investoinnilta, koska liuotinohenteisten maalien käytön jatkaminen olisi edellyttänyt kalliin polttolaitoksen rakentamista ", tuotantopäällikkö Ari Nevalainen kertoo.
"Liuotinohenteet ja siirtopumput olivat palavia nesteitä varten rakennetussa suljetussa tiilirakennuksessa. Vesiohenteisille maaleille ja pumpuille ei erillistä varastotilaa tarvita, joten vanha pumppaamo/varasto voitiin purkaa. Nopeiden maalintoimitusten ansiosta ylimääräistä maalia ei tarvitse varastoida ", Nevalainen jatkaa.
Yksikomponenttinen KORRO AQUA on erittäin helppo käyttää. Laitteisto on yksinkertainen ja maalihävikki alhaisempi kuin kaksikomponenttimaaleilla. Nopean kuivumisen ansiosta KORRO AQUA sopii erittäin hyvin myös automaattilinjoihin.
"Vaikka KORRO AQUAlla maalattaessa suodatinkankaiden vaihtoväli on hieman lyhyempi, pumppuja ja putkistoja tarvitsee puhdistaa huomattavasti harvemmin kuin liuotinohenteisella maalilla maalattaessa ", Ari Nevalainen toteaa.
KORRO AQUA on jatkomaalattavissa kaikilla yleisimmillä maalityypeillä, maksimi päällemaalausaikaa ei ole.
Teknoksen Jyrki Sandberg (vas.) sekä Ruukki Metals Oy:n Jukka Kokki ja Ari Nevalainen.
SSAB ja Ruukki yhdistyivät 1.9.2014. Ruukki Metalsin jakeluliiketoiminta yhdistettiin samalla SSAB:n tytäryhtiö Tibnoriin. Tibnor on johtava pohjoismainen teräksen ja metallien jakelija, joka materiaalien lisäksi tarjoaa esikäsittelypalvelut.