Uusi jauhemaalausjärjestelmä suojaa kuumalta ja korroosiolta
Teknoksen kehittämä, ankarat C4/H -rasitusluokan vaatimukset täyttävä kuumankestävä korroosionestojauhemaalausjärjestelmä on maailmanlaajuisestikin uusi ja merkittävä keksintö.
RTD12 KURO Puukurottaja on suunniteltu elämään täysillä ja pitkään. Teknoksen maalausjärjestelmä ei ole tuottanut vaativissa olosuhteissa ahertavalle jättiläiselle vielä kertaakaan pettymystä.
Kaksi vuotta sitten lanseerattu RTD12 KURO on ensimmäinen SKS Toijala Works Oy:n täysin omaa suunnittelua ja tuotantoa oleva puukurottaja. Yritys aloitti puukurottajien sopimusvalmistuksen Kalmarille vuonna 2003 ja osti sen kurottajaliiketoiminnan kymmenen vuotta myöhemmin. Tuolloin tuotemerkki vaihtui ja syntyi uusi jättiläisten sukupolvi, TW Puukurottajat.
SKS Toijala Works on jo vuosien ajan toiminut sopimusvalmistajana myös muillekin suurille, kuten John Deerelle, Metso Mineralsille, Sandvikille ja Tanalle. Sanomattakin selvää, että tuotteiden korkea laatu on kaikille näille yhteistyökumppaneille äärimmäisen tärkeää.
Sellu- ja paperitehtaiden sekä suurten sahojen suosikki on sisarussarjan suurin RTD3126, jonka nostokapasiteetti on 31 tonnia. RTD3126 pystyy purkamaan rekasta koko nipun kerralla ja nostamaan sen jopa 7,9 metrin korkeuteen.
Sahojen pikkujättiläinen RTD1723 on tehokas purkamaan tukkikuormia, työskentelemään sahojen lajittelulinjoilla ja se kykenee kuljettamaan ja nostamaan pyöreät tukit ketterästi sahan syöttöpöydälle tai varastoon 7,2 metrin korkeuteen. RTD1723 puukurottajan nostokapasiteetti on 17 tonnia.
Uusi RTD12 KURO on sisarussarjan pienin puukurottaja ja parhaimmillaan sahojen puukentillä. Sen nostokapasiteetti on 8-12 tonnia ja se pystyy pinoamaan tukit jopa 7,9 korkeuteen.
Koko puunkäsittelyprosessin kannalta on tärkeää, että logistiikka toimii. Arvokasta puutavaraa ei ole varaa jättää pinoihin pilaantumaan. Käyttäjien kannalta puukurottajan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat luotettavuus, taloudellisuus ja käyttövarmuus.
”Vuodessa on 8760 tuntia ja näillä koneilla ajetaan vuoden aikana keskimäärin 4000-6000 ja joskus jopa 8000 tuntia. Käytännössä moottori on siis koko ajan käynnissä”, TW puukurottajien tuotepäällikkö Juha Manninen laskee.
”Puukurottajat toimivat erittäin vaativassa ympäristössä ja niiden elinikäodote on poikkeuksellisen pitkä. Haluamme olla teknologian suhteen edelläkävijöitä. On pitkän tuotekehityksen tulos, että koneet kestävät käytössä”, Manninen korostaa.
”Tyytyväinen asiakas on paras myyntivaltti ja toimii myös parhaana referenssinä”, Juha Manninen lisää.
Kaikki puukurottajien pääkomponentit, puomi, pihti sekä runko, maalataan Toijalassa Teknoksen polyuretaanimaalausjärjestelmällä. Hytit maalataan INFRALIT jauhemaalilla alihankkijan toimesta.
Maalaamon työnjohtajalla Seppo Oksalla on pitkä kokemus Teknoksen maalausjärjestelmistä.
”Olen ollut tässä kymmenen vuotta eikä maalauksen kanssa ole ollut mitään suurempia ongelmia. Tämä on hyvä ja toimiva systeemi. Joskus on jotain pieniä murheita ollut, mutta syy on lähes aina ollut esikäsittelyssä. Puhtaus on erittäin tärkeää ennen maalausta”, Seppo Oksa korostaa.
”Tuotteen kannalta on hyvä, että voimme tehdä maalauksen itse. Maalaamme isoja, painavia ja monimuotoisia kappaleita ja ne asettavat omat haasteensa niiden käsittelylle”, Oksa kertoo.
Rungot maalataan 2-kerrosepoksipolyuretaanijärjestelmällä. Pohjamaalina toimii TEKNOPLAST PRIMER 7 ja pintamaalina TEKNODUR COMBI 3430.
”Rungon voisi maalata myös pelkästään tuolla combilla, mutta meillä on isoissa kappaleissa tapana käyttää pohjamaalia, jotta pystymme erottamaan helpommin pohjan mahdolliset virheet. Näin myös pintavärin ruiskutuksesta saadaan tasaisempi tulos”, Seppo Oksa sanoo.
Lisätietoja: www.twlogstacker.fi ja www.sks.fi