Jauhemaalaus soveltuu erittäin hyvin monimutkaistenkin rakenteiden, kuten metsäkoneiden polttoainesäiliöiden pintakäsittelyyn.
Ympäristöystävällisyys, prosessiajan lyheneminen, kapasiteetin kasvu, viihtyisämpi työympäristö sekä erinomainen pinnan laatu ja korroosiosuoja ovat syitä, joiden vuoksi jauhemaalaamon rakentamiseen halutaan investoida.
Vielä joitakin vuosia sitten suurikokoisten ja raskaiden teräksestä valmistettujen kappaleiden jauhemaalaus oli melko harvinaista. Jauhemaalin sideaineen ja kovetteen verkkoutuminen edellyttää korotettua lämpötilaa ja suuret kappaleet edellyttävät isokokoisia uuneja sekä tavallista pidempää uunitusaikaa. Jauhemaalauksessa on kuitenkin monia etuja, joiden vuoksi raskaiden kappaleidenkin jauhemaalaus on yleistynyt.
Kälviäläinen Pintakäsittely Rimpioja Oy on erikoistunut kappaletavaran ja raskaan kaluston märkä- ja jauhemaalaukseen sekä kantavien teräsrakenteiden palosuojamaalaukseen. Vuonna 1982 perustettu perheyritys aloitti jauhemaalaamisen neljä vuotta sitten.
Rimpiojan maalaamossa suurten kappaleiden käsittely ei ole ongelma. Raskaan kaluston maalaaminen on yrityksen erikoisosaamisen keihään kärki. Noin kolme metriä korkeat ja 2,5 metriä leveät massiiviset kuljetuspankot, jotka saattavat painaa jopa 250 kg kappale, siirtyvät ketterästi esikäsittelystä jauhemaalaamon kautta uuniin.
”Yksi orsi kantaa noin 800 kg ja uuniin mahtuu kolme orrellista pankkoja kerrallaan”, jauhemaalaamosta vastaava Veli-Matti Rimpioja kertoo. ”Nolla VOC-päästöt ja nopea läpimenoaika ovat jauhemaalaamisen selkeät edut märkämaalaukseen verrattuna. Jauhemaalaamme kaiken, minkä pystymme jauhemaalaamaan ”, hän jatkaa.
”Myös nopeat toimitukset ovat meille tärkeitä. Teknokselta saamme kaikki tarvitsemamme RAL- ja Rautaruukin -sävyt suoraan hyllystä ”, toimitusjohtaja Hannu Rimpioja lisää.
Vuonna 1975 perustettu Best-Hall valmistaa PVC -katettuja teräsristikkohalleja. Best-Hall siirtyi noin kaksi vuotta sitten yksikerrosepoksijärjestelmästä jauhemaalaukseen. Sinkopuhdistetut teräsristikot siirretään kuljettimelle, josta ne siirtyvät maalauskaappiin.
Jauhemaalauksen jälkeen kappaleet uunitetaan 190ºC / 50 min, ja ulkona tapahtuvan noin 15 minuutin jäähdytyksen jälkeen ne ovat heti valmiita pakattaviksi.
”Ympäristöpaineet olivat yksi iso tekijä jauhemaalaukseen siirtymisessä, koska maalia menee paljon. Aiemmin puolet työpäivästä meni edellisenä päivänä maalattujen kappaleiden pakkaamiseen. Jauhemaalauksen ansiosta koko prosessi on nyt huomattavasti nopeampi ”, tuotantopäällikkö Kari Herronen sanoo.
Best-Hallin noin 1,5 miljoonan investointi jauhemaalaamoon on osoittautunut kannattavaksi. Useat asiakkaat jopa edellyttävät, että heidän tilaamansa tuotteet maalataan jauhemaaleilla.
”Laatu ja luotettavat toimitukset ovat olleet ratkaisevia tekijöitä maalintoimittajan valinnassa ", Best-Hall Oy:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs toteaa.
Best-Hallin jauhemaalaamon yhteydessä toimiva uuni on Pohjoismaiden suurimpia ja se mahdollistaa jopa tuhat kiloa painavien kappaleiden jauhemaalauksen. Uunin ulkopinta tuntuu viileältä, vaikka sisälämpötila on noin 200ºC. Kolme ilmaverhoa estävät kylmää ilmaa virtaamasta uuniin, kun kappaleet siirtyvät ulos jäähtymään. Talvella uunin lämpöä voidaan hyödyntää mm. rakennusten lämmityksessä.
Ohutlevyteknologiaan erikoistuneen Relicomp Oy:n Kurikan tehdas kiiltelee uutuuttaan. Keväällä 2014 aloitettu remontti saatiin valmiiksi elokuussa ja tehdas juhli avajaisiaan lokakuun lopulla.
Relicompin tehtaalla valmistetaan niin yksittäiskappaleita kuin suuria sarjatuotantojakin. Eri mallisten ja -kokoisten kappaleiden ripustaminen ja pintakäsittely edellyttää luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Relicompin tehtaalla maalattavien kappaleiden koko vaihtelee muutamien senttien kokoisista, ohutlevystä valmistetuista osista raskaisiin trukkiohjaamojen runkoihin ja metsäkoneiden polttoainesäiliöihin.
”Metsäkoneen tankki on haastava valmistaa, eikä sitä voi esimerkiksi uppopestä. Jauhemaalaus sopii erittäin hyvin tankkien pintakäsittelyyn ", työnjohtaja Jarkko Kulmala sanoo.
Jauhemaalaus soveltuu erittäin hyvin monimutkaistenkin rakenteiden, kuten metsäkoneiden polttoainesäiliöiden pintakäsittelyyn.
Relicomp käyttää ympäristöystävällistä fosfaatitonta esikäsittelyä, joka parantaa maalin tarttuvuutta ja korroosionkestävyyttä sekä toimii erittäin lyhyellä kontaktiajalla.
Ainoana suomalaisena yrityksenä Relicomp Oy:llä on käytössään myös edistyksellinen numeerinen painomuovaustekniikka. Numeerista painomuovausmenetelmää eli ns. muotitonta muovausta käytetään yleisimmin prototyyppien ja pienten sarjojen valmistuksessa. Painomuovaus mahdollistaa erilaisten muotojen toteuttamisen nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Jauhemaalaus on nopea, tehokas ja taloudellinen pinnoitusmenetelmä.
SKS Toijala Works Oy valmistaa koneiden teräsrunkoja ja -puomistoja 50 vuoden kokemuksella.
Puomistojen kaikki työvaiheet - hitsaus, koneistus, pintakäsittely, kokoonpano ja testaus - suoritetaan samalla verstaalla ns. ”flow line” -periaatteella. Nostokapasiteettia konepajalla on jopa 75 tonniin saakka.
”Metsäkoneiden puomistojen esikäsittelynä toimii rautafosfatointi ja puomistot pintamaalataan jauhemaaleilla. Puomit painavat maksimissaan 400-500 kg. Niiden ripustamiseen käytämme itse valmistamiamme koukkuja, jotka eivät jätä jälkiä puomin ulkopintaan ", työnjohtaja Mikko Eloranta kertoo.
Kaikkein massiivisimpien koneiden, kuten TW LogStacker -puukurottajan teräsrakenteet märkämaalataan Teknoksen korkean kuiva-aineen TEKNODUR COMBI 3430 ja TEKNODUR COMBI 3560 polyuretaanimaaleilla.
Puukurottajan nostokapasiteetti on 16-30 tonnia ja nostokorkeus yhdeksän metriä.
MSK Cabinsin tehtaalla valmistuu parhaimmillaan yli 50 yksilöllistä traktorin turvaohjaamoa päivässä.
”Meillä on 5-6 erilaista runkomallivaihtoehtoa, joista varustellaan kokoonpanolinjalla asiakkaiden tilauksen mukaisia valmiita turvaohjaamoita. Kokoonpanolinjalla numeroidut ohjaamorungot kulkevat oikeassa järjestyksessä automaattista kuljetinrataa pitkin kokoonpanopisteeltä toiselle ", osastoinsinööri Jarmo Esala kuvailee.
Ennen kokoonpanoa noin 300 kg painavat hitsatut rungot esikäsitellään nelivaiheisella pesulinjalla, joka sisältää kaksivaiheisen pesun, aktivoinnin, sinkkifosfatoinnin sekä huuhtelun. Sinkkifosfatointi muodostaa metallin pinnalle ohuen, korroosiota estävän ja maalin tartuntaa edistävän sinkkifosfaattikerroksen.
Ylihärmässä sijaitsevalla yrityksellä on jo yli 60 vuoden kokemus ohjaamojen kehitystyöstä ja valmistuksesta. Siirtyminen Teknoksen märkämaaleista INFRALIT jauhemaaleihin perustui kymmeniä vuosia jatkuneeseen luottamukselliseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön maalinvalmistajan kanssa.
”Haluamme täyttää asiakkaiden korkeat laatuvaatimukset, siksi meillä on ollut käytössä INFRALIT jauhemaalit aivan alusta asti ”, työnjohtaja Risto Kortelainen kertoo.
Nopean läpimenoajan ansiosta jauhemaalaus sopii täydellisesti MSK Cabinsin joustavaan ja innovatiiviseen tuotantoprosessiin.
Jauhemaalaamossa työskentely on miellyttävää, koska jauhemaalit ovat täysin liuotteettomia eivätkä ne sisällä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Välineet ja vaatteet on helppo puhdistaa paineilmaruiskulla. Lisäksi jauhemaalit voidaan kierrättää erittäin tehokkaasti ja jauhemaalijäte voidaan polttaa energiaksi. Jauhemaalaus on nopea, tehokas ja taloudellinen pinnoitusmenetelmä.
Jauhemaali on kiinteä, kaksikomponenttinen aine. Kaksikomponenttireaktio aktivoituu korotetussa lämpötilassa (140 - 200ºC). Jauhemaalin sideaine ja kovete verkkoutuvat kappaleen pintalämpötilan noustessa ja maalikalvon ominaisuudet, kuten värisävy, kiilto, mekaaninen-, UV- ja kemikaalienkestävyys sekä mahdollinen struktuuripinta muodostuvat. Jauhemaalaus tapahtuu sähköstaattisesti ja maalattavien pintojen tulee olla johtavia ja maadoitettuja.