Väreillä tiedetään olevan huomattavia vaikutuksia, ja niistä on erityistä hyötyä potilaiden hyvinvoinnin edistämisessä. King's College Hospital on parantanut nuorten potilaidensa viihtyvyyttä uusimalla lasten poliklinikkansa 17 vastaanottohuonetta Teknos GBI:n lahjoittamilla maaleilla.
Sound Environmentsin Bea Soars, joka vastasi tämän hyväntekeväisyyshankkeen suunnittelusta ja valvonnasta, totesi: "Halusimme tehdä lasten vierailuista entistä miellyttävämpiä ja samalla auttaa viemään heidän ajatuksensa pois stressaavista asioista. Kun keskustelimme suunnitelmasta sairaalan henkilöstön kanssa, kaikki sairaanhoitajista konsultteihin innostuivat heti eivätkä malttaneet odottaa lopputulosta."
Bean näkemyksenä oli teemoittaa kukin vastaanottotila yhden Lontoon maamerkin mukaan ja teettää paikallisessa koulussa teemoihin sopivat taideteokset. Kun remontoitiin myös huoneiden sisäpintoja ja käytävän ovia, hän tiedusteli pinnoitteista Teknoksen hyväksymältä jakelijalta, Promainilta. "Koska hygieniavaatimukset olivat tiukat ja Bea pyysi laadukasta ja kestävää maalia, suosittelimme Teknoksen maaleja", kertoo Mark French Hitchinissä sijaitsevasta Promain Paintsista. "Kerroimme tästä hyväntekeväisyysrahoitteisesta hankkeesta Teknokselle, joka ystävällisesti lahjoitti työhön sopivat maalit."
Kohteessa käytettiin vesiohenteista Teknoksen TIMANTTI CLEAN- maalia, jolla on antimikrobisia ominaisuuksia. Sen vaikuttava aine on hopeaionit; hopea toimii bakteerien välittymistä ehkäisevänä ainesosana, joka tutkitusti tehoaa muun muassa MRSA:han, koliin, salmonellaan, listeriaan ja legionellaan. Hopeaionit ovat jakautuneet tasaisesti maalin koostumukseen, ja ne vapautuvat tietyllä nopeudella vähentäen pinnalla olevien mikrobien määrää maalikalvon koko käyttöiän ajan. Sairaalaympäristön hygienia- ja puhdistusvaatimukset eivät vaikuta antimikrobiseen tehokkuuteen, koska TIMANTTI CLEAN- tuotteen pesunkestävyys on luokkaa 1 (EN 13300 (ISO 11998)). Tällainen kestävyys on aivan toista kuin heikompilaatuisessa emulsiossa, joka voi ensin vaikuttaa kustannustehokkaammalta valinnalta mutta todennäköisesti vaatii huoltomaalausta paljon aikaisemmin.
Yksi hankkeen päätavoitteista oli parantaa potilaiden ja henkilöstön hyvinvointia. M1-luokiteltu TIMANTTI CLEAN tekee tämän mahdolliseksi, koska tuotteella on alhainen VOC-pitoisuus eikä se juurikaan tuota ikävää hajua maalauksen aikana. Sen pehmeä mattapinta korostaa vastaanottotiloihin valittuja sävyjä, jotka on valittu sopimaan kuhunkin taideteokseen ja huoneteemaan, esimerkiksi The Shard, London Eye ja Columbia Road. King's College Hospitalin lasten avohoidon ylihoitaja Laura Duffell kuvailee työskentelyä uudessa ympäristössä: "Nuorelle potilaalle on jännittävää, että hänet otetaan vastaan London Eyessa eikä esimerkiksi vastaanottohuone 3:ssa. Tuntuu hyvältä nähdä, että he saavat näin muuta ajateltavaa. Näin nautimme työstämme enemmän, ja viihtyisä ja stimuloiva ympäristö edistää meidänkin hyvinvointiamme."
Ulkoasun yhtenäistämiseksi myös puupinnat päivitettiin käyttämällä Teknoksen FUTURA AQUA 40- kalustemaalia lattialistoihin, ikkunanpuitteisiin, oviin ja lämpöpattereihin. Tämä puolikiiltävä maali antaa runsaan, satiinisen pinnan, ja sitä voidaan käyttää puisilla ja metallisilla sisä- ja ulkopinnoilla. Se kuivuu erittäin kulutuksenkestäväksi ja voidaan pinnoittaa samana päivänä, joten vastaanottotilojen seisokit jäivät lyhyiksi.
"Tässä projektissa oli olennaisen tärkeää käyttää laadukasta, pitkäikäistä maalia", kommentoi Peter Sotherton, Teknos GBI:n Decorativen liiketoiminnan kehityspäällikkö. "Huoneissa voidaan nyt ottaa vastaan potilaita vuosien ajan ilman remontointitaukoja. Me Teknos GBI:llä ymmärrämme, miten huomattava merkitys ympäristön muuttumisella on sekä potilaille että henkilökunnalle, ja olemme iloisia voidessamme auttaa toteutuksessa."
Hanke onnistui niin hyvin, että parhaillaan haetaan hyväntekeväisyysrahoitusta teeman laajentamiseksi poliklinikan odotusalueille ja sisäänkäynnille, tällä kertaa pedagogisella painotuksella.
HALUATKO LUKEA LISÄÄ HYGIENIAN HALLINNASTA?