Teknos mukana säilyttämässä Suomen Ilmavoimien historiaa

Suomen tunnetuimman lentokoneen Hanssin-Jukan suojamaalaus entisöitiin Teknoksen räätälöimillä suojamaaleilla. Toukokuun 2017 alussa pidetyssä muistomerkkilentokoneiden näyttelyn vihkiäisissä mukana olivat myös Teknoksen erikoismaaleilla entisöidyt Saab J35 Draken, DK-247 ja Mikojan-Gurevits MiG-21 bis, MG-124 -museokoneet.

Alkuperäiseltä nimeltään De Haan eli Kukko valmistettiin Douglasin Kalifornian tehtaalla vuonna 1935. Kaksi ensimmäistä vuotta DC-2 -tyyppinen De Haan lensi Hollannin kuninkaallisen KLM -lentoyhtiön palveluksessa siviilikäytössä.

DC-2 eli Douglas Commercial 2 oli konetyyppi, joka mullisti siviili-ilmailun ja koneita valmistettiin kaikkiaan 156 kappaletta. Nykyään DC-2 -lentokoneita on jäljellä enää kahdeksan. DC-2 -konetyypistä kehitettiin kuuluisa DC-3, joita valmistettiin yli 14 000 kappaletta. Osa DC -kolmosista on edelleen käytössä.

Sotavuodet

Tammikuussa 1940 De Haan myytiin Ruotsiin, missä kone aseistettiin ja lahjoitettiin sen jälkeen Suomen Ilmavoimille. Kahdella omasuojakonekiväärillä sekä pommituslaitteistolla varustettu lentokone sai ponnekkaan nimen Hanssin-Jukka. Nimi viittaa Härmän häjyihin eli puukkojunkkareihin, joiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä 1800 -luvun loppupuolella. Talvisodan aikana koneen käyttö jäi kuitenkin melko vähäiseksi.

Keväällä 1940 eli Välirauhan aikana Hanssin-Jukka toimi ilmavalokuvaus- ja kuljetustehtävissä.  Jatkosodan aikana vuosina 1941-1944 Hanssin-Jukka palveli kuljetuskoneena ja toimitti mm. polttoainetta panssarivaunuille ja evakuoi paluulennoillaan haavoittuneita. Saksaan suuntautuneella sotilaskoneiden noutomatkalla Hanssin-Jukka vaurioitui pahoin, mutta se onnistuttiin korjaamaan vielä lentokuntoon.

Omaperäinen idea pelasti romuttamiselta

Sota jätti jälkensä Hanssin-Jukan suojamaalaukseen. Sodan jälkeen suojamaalaus poistettiin ja kone muuttui pääosin alumiinikiiltoiseksi. Hanssin-Jukan viimeiseen lentoon 1950 -luvun puolivälissä sisältyi dramatiikkaa.

Jo periaatteessa käytöstä poistettu kone sai tehtäväkseen lentää kiireellisen potilaslennon, kun hävittäjälentäjän vaimo sairastui kriittiseen hengityshalvaukseen. Lentokuljetuksen ansiosta potilas selvisi hengissä ja Hanssin-Jukan 20 vuoden lentoura päättyi näin pelastustehtävässä.

Lentomestari Osmo Rantalan idean ansiosta Hanssin-Jukka itse pelastui romuttamiselta ja päätyi monen mutkan kautta lentokonekahvioksi Hämeenlinnaan vuonna 1959.

Noin 20 vuoden kahviotoiminnan ansiosta Hanssin-Jukasta tuli Hämeenlinnan kaupungin maamerkki ja Suomen tunnetuin lentokone.

Korkeat tekniset vaatimukset suojamaaleille

Kahvilatoiminnan päättymisen jälkeen Karjalan Lennoston Lentorykmentti 3:n Kilta pelasti Hanssin-Jukan uudelta romuttamisuhalta.  Marraskuussa 1981 Hanssin-Jukka siirrettiin Luonetjärvelle, missä kone sai odottaa entisöinnin alkua lähes kolme vuosikymmentä.

Ilmasotakoulun Kilta otti haasteekseen Hanssin-Jukan entisöinnin museokoneeksi. Vaativa ja suuritöinen entisöintiurakka suoritettiin vuosina 2009-2011. Hanssin-Jukan suojamaalaus entisöitiin Teknoksen valmistamilla ja ainoastaan Suomen Ilmavoimien käyttöön räätälöidyillä suojamaaleilla.

Lopputulos Teknoksen erikoismaaleilla sekä Patria Aviationin maalaamon huippuosaamisella on todella hieno. 

Komentaja evp Kimmo Salomaa

”Teknoksella on pitkä yhteinen historia Suomen Ilmavoimien ja erityisesti Kuoreveden Patrian kanssa. Tekniset vaatimukset Ilmavoimien hävittäjälentokoneissa käytettäville maaleille ovat erittäin korkeat”, Teknoksen metalliteollisuusmaalien myyntijohtaja Kari Sandberg kertoo.

”Suurkiitokset siitä, että Teknos-konserni tuki hankettamme aivan upeasti. Ja lopputulos hävittäjien osalta Teknoksen erikoismaaleilla sekä Patria Aviationin maalaamon huippuosaamisella on todella hieno”, Hanssin-Jukan Perinneyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, komentaja evp Kimmo Salomaa kiittää. Hanssin-Jukkaan voi käydä tutustumassa Tuuloksessa Kauppakeskus Tuulosessa.

Teknoksen erikoismaaleilla entisöity museokone Saab J35 Draken, DK-247.

Toukokuun 2017 alussa pidetyssä Tuulosen kesäkauden avajaisissa ja muistomerkkilentokoneiden näyttelyn vihkiäisissä esiteltiin myös Teknoksen erikoismaaleilla entisöidyt Saab J35 Draken, DK-247 ja Mikojan-Gurevits MiG-21 bis, MG-124 -museokoneet.

Teknoksen erikoismaaleilla entisöity museokone Mikojan-Gurevits MiG-21 bis, MG-124.

Lisätietoja näyttelyn aukioloajoista sekä opastetuista esittelyistä:
www.hanssinjukka.fi