Uusi sahatavaran pintakäsittelylaitos käyttää Teknoksen tuotteita

Elokuussa tanskalainen puutavaran valmistaja Frøslev Træ avasi uuden pintakäsittelylaitoksen. Jokaisen vuoron aikana pintakäsitellään kaksi kuorma-autollista ulkoverhouspaneeleja Teknoksen NORDICA EKO 3894 -maalilla.

Frøslev Træ valmistaa 600:aa erilaista lautaprofiilia ja tuotantomäärä on useita miljoonia metrejä vuodessa. Se on Tanskan suurimpia puutavaran valmistajia. Yritys sijaitsee Jyllannin Frøslevissä lähellä Saksan ja Tanskan rajaa.

Yrityksen historia alkoi vuonna 1931 bensiinikäyttöisellä moottorilla toimineesta sahasta, jonka pohjalta Johannes Carlsen perusti yrityksen. Carlsenin perhe myi sahan vuonna 1978. Osaomistaja ja toimitusjohtaja Jens P. L. Petersen otti yrityksen kokonaan haltuunsa vuonna 1982 ja nykyaikaisti sitä vähitellen. Vuonna 1988 tapahtuneen tuhoisan palon jälkeen Petersen käynnisti yrityksen uudelleen työstetyn ja painekäsitellyn puun välittäjänä. Yritys on toiminut vuodesta 1990 nimellä Frøslev Træ A/S. 


Tanskan johtavia sahoja

Frøslev Træ työllistää nykyään noin 100 työntekijää ja on yksi suurimmista puutavaran tuottajista Tanskassa. Yritys on säilyttänyt yhteytensä perinteiseen sahateollisuuteen ja kunnioittaa kädentaitoja. Frøslev Træ on nykyaikainen perheyritys, joka mukautuu joustavasti asiakkaidensa tarpeisiin. Yritystä on johtanut vuodesta 2012 lähtien Martin L. Petersen toisesta sukupolvesta.

Tuotevalikoima sisältää puuaitoja, terassilautoja, puutarhan puumateriaaleja, ulkoverhous- ja kattopaneeleja ja puulattioita sisätiloihin. Noin 85 % liikevaihdosta tulee myynnistä rautakauppoihin ja rakennusaineiden myyjille Tanskassa. Noin 10 % tulee Saksaan suuntautuvasta viennistä, jonka merkitys Frøslev Trælle on kasvanut ja jota hallitaan kasvavan tiimin avulla. Liikevaihdon loppuosa tulee erikoissegmenteistä, kuten pakkauspuutavarasta ja satamapylväistä.

Frøslev Træ käsittelee kotimaista puuta, kuten kuusta ja mäntyä sekä siperianlehtikuusta, jättituijaa sekä käsiteltyä puuta, kuten ThermoWoodia tai OrganoWoodia asiakkaan tarpeiden mukaan. Yksi merkittävä vahvuus on tuotevalikoiman laajuus ja syvyys. Frøslev Træ tarjoaa pelkästään ulkoverhoussektorilla useita satoja erilaisista puulajeista valmistettuja standardiprofiilityyppejä eri mittaisina ja erilaisilla pintakäsittelyillä (höylätty, käsittelemätön, väritön kyllästetty, kuultava ja peittävä). Myös puutarhan puumateriaalivalikoima ja puuaitavalikoima ovat erittäin monipuoliset. Kaikki FT-aitajärjestelmän osat ovat keskenään yhteensopivia. Järjestelmässä on erilaisia vaihtoehtoja aitayhdistelmistä portteihin, kukkapenkkien reunoihin ja hiekkalaatikoihin. Frøslev Træ on Tanskan suurin painekyllästetyn puun tuottaja. Sillä on pitkäaikaisen painekyllästyksen laitos, joka täyttää pohjoismaiden puusuojaneuvoston tiukat NTR-standardit, ja tämän vuoksi yritys voi myöntää tuotteilleen 15 vuoden kestävyystakuun.

Uusi pintakäsittelylaitos

Tuotteet valmistetaan Frøslev Træn tuotantolaitoksessa mahdollisimman valmiiksi. "Vastaanotamme puutavaran, ja jokainen käsittelyvaihe höyläyksestä pintakäsittelyyn suoritetaan täällä paikan päällä", selittää Frøslev Træn pääosakas Martin L. Petersen. "Tämän ansiosta olemme erittäin joustavia ja voimme hallita tuotteidemme laatua mahdollisimman hyvin".

Sama pätee pintakäsittelyyn. "Pintakäsiteltyjen ulkoverhoilulautojen kysyntä kasvaa", Martin L. Petersen kertoo. "Siksi olemme päättäneet asentaa yrityksellemme pintakäsittelylaitoksen." Frøslev Træ on sijoittanut yli 1,5 miljoonaa euroa uuteen maalaamoon, joka aloitti toimintansa elokuussa 2017. Huippuluokan tekniikkaa hyödyntävä laitos sisältää kaksi ruiskutusrobottia, harjakoneet ja kuivaustilat. Järjestelmä mahdollistaa pohja- ja pintamaalin levittämisen yhdessä syklissä. Ruiskutusrobotit levittävät pinnoitteet hiotuille profiileille. Pohja- ja välimaalattavia lautoja varten ruiskutuslaitteisto vaihdetaan harjakoneisiin. Linjan suurin mahdollinen nopeus on 48 m/min kuivausominaisuuksia käytettäessä. Maalaamossa voidaan pinnoittaa jopa kaksi kuorma-autollista (noin 23 000 metriä) puutavaraa yhden vuoron aikana.

 

Tulevaisuuden huomioiva kumppanuus

Frøslev Træ valitsi Teknoksen toimittajakseen jopa ennen pintakäsittelylaitoksen valmistumista. "Aloitimme sopivan kumppanin etsimisen varsin aikaisin", selittää Martin L. Petersen. "Teknisten vaatimuksien lisäksi nopeat ja luotettavat toimitukset sekä pätevä tekninen tuki olivat tärkeitä kriteerejä. Selvää on, että hinnankin tuli olla sopiva. Etsimme pitkäaikaista kumppania, joka pystyy luoviin ratkaisuihin ja joka voi auttaa meitä vastaamaan tuotteidemme kiristyviin kestävyys- ja ympäristövaatimuksiin. Kumppanillamme Teknoksella on nämä kaikki."

Keväällä Frøslev Træn pintakäsittelytiimi tapasi Teknoksen asiantuntijat suunnitellakseen täydellisen pintakäsittelyratkaisun uudelle laitokselle. Vamdrupin teknisessä keskuksessa testattiin huolellisesti useita ratkaisuja ja tehtiin testejä. Kun laitos oli käyttöönottovaiheessa, asetusten määrittäminen ei kestänyt pitkään ja laitos saatiin käyttöön ripeästi.

Pintakäsittely NORDICA EKO 3894 -maalilla

Maalaamolla levitettiin kaksi kerrosta NORDICA EKO 3894 -maalia. Vesiohenteinen tuote soveltuu pohjustusaineeksi, välikäsittelyyn ja pintamaaliksi kaikille puulaaduille. NORDICA EKO 3894 on helppo ja nopea käsitellä. Maali voidaan ruiskuttaa tai levittää harjakoneella, ja sen tasoittumisominaisuudet ovat hyvät. Tuote soveltuu myös suurille linjanopeuksille kuivausjärjestelmän kanssa.

Frøslev Træ käyttää NORDICA EKO 3894 -maalia pääasiassa ulkoverhouspaneeleihin. Pohjusteaine levitetään tavallisesti kaikille neljälle puolelle ja loppukäsittely suoritetaan kolmelle puolelle. Nykyiset trendivärit ovat suosituimpia. "Mustalla on kova kysyntä tällä hetkellä", ilmoittaa Martin L. Petersen. "Valkoinen on toiseksi suosituin väri Tanskassa, ja saksalaiset asiakkaat pyytävät usein basaltin harmaata."

Hyvässä asemassa Teknoksen tuotteilla

On tärkeää, että pintakäsitelty verhoilulauta on huippulaatuinen. Pintakäsittelykustannuksien tulee olla pienet ja ulkoasun moderni. Frøslev Træ sijoittuu tällä hetkellä hyvin tässä kasvavassa segmentissä uuden maalaamon ja Teknoksen arvokkaan avun ansiosta. "Olemme erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla olemme toimineet yhdessä", selittää Martin L. Petersen. "Tuote vastaa vaatimuksiamme, ja saamamme apu on erinomaista. Olen varma, että Teknos tulee olemaan oikea kumppani myös tulevaisuuden haasteissa."

www.froeslev.dk

"Sahattu puutavara toimitetaan meille, jonka jälkeen hoidamme koko prosessin höyläyksestä valmiiksi tuotteeksi " 

Martin L. Petersen, Frøslev Træn pääosakas

Products

NORDICA EKO 3894