Kun hyvä suunnittelu ja maali täydentävät toisiaan

Tanskalainen Andresen Towers teki läheistä yhteistyötä Teknoksen kanssa nopeasti kuivuvan maalin kehitystyössä ja sen käyttöönotossa.

Oletko koskaan nähnyt, kun jättimäistä tuulivoimalan runkoa kuljetetaan etanan nopeudella etenevänä erikoiskuljetuksena johtoauton ja vilkkuvien valojen saattelemana? Tuulivoimaloiden kuljettaminen on sekä kallista että työlästä puuhaa.

Andresen Towers kehitti uuden konseptin, joka yksinkertaistaa korkeiden tuulivoimalarunkojen kuljettamisen jopa kaikkein kapeimmilla ja mutkaisimmillakin tieosuuksilla. Konseptia jatkaa nykyään Blue Nordic. Tuulivoimalarungot ovat osa projektia, jossa Teknoksen TEKNODUR COMBI 3560 täytti Andresen Towersin pintamaalille asettamat korkeat laatuvaatimukset.

Uuden konseptin ideoivat sisaryhtiö Ib Anresen Indusrtrin palveluksessa olevat työntekijät. Tuulivoimaloiden runkojen tuotantoa varten päätettiin perustaa oma itsenäinen yhtiö, Andresen Towers.

”Halusimme tehdä jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt. Halusimme valmistaa tuulivoimalarungon, jonka kuljetus olisi helppoa”, Andresen Towersin laatupäällikkö Peter Sylow Madsen selittää.

Ei aikaakaan, kun yritys oli patentoinut täysin uudenlaisen tavan valmistaa tuulivoimalarunkoja, jotka ovat helpompia ja siten myös edullisempia kuljettaa.

Yksinkertainen konsepti

Uusi konsepti on itse asiassa erittäin yksinkertainen. Sen sijaan, että massiiviset, lieriönmuotoiset runkoelementit kuljetettaisiin perille erikoispitkillä, raskaankaluston kuljettamiseen tarkoitetuilla perävaunuilla, Andresen Towers alkoi valmistaa eripituisia taivutettuja teräslevyjä, jotka voidaan kuljettaa määränpäähän edullisemmin ja nopeammin normaalikokoisilla rekoilla. Paikan päällä yhteen kiinnitettävät teräslevyt mahdollistavat jopa yli sata metrisen napakorkeuden.

Kysynnän kasvu kasvatti paineita tuotannon nopeuttamiseen

Idea helposti kuljetettavista tuulivoimalarungoista herätti nopeasti kiinnostusta tuuliturbiineja valmistavan teollisuuden piirissä. Esimerkiksi yhteistyö Siemens Wind Powerin kanssa alkoi välittömästi. Suuri kiinnostus johti pian myös valtavaan kysynnän kasvuun. Tuotannon nopeuttamiseksi oli löydettävä nopeasti kuivuva maalausjärjestelmä.

Wind power“Parhaimmillaan kykenemme valmistamaan kolme ja puoli tornia viikossa. Nopea tuotantovauhti olisi ollut mahdotonta toteuttaa perinteisillä maaleilla. Mikäli käyttäisimme perinteistä maalausjärjestelmää, teräslevyjen kuivuminen saattaisi kestää jopa seitsemän päivää, mikä tulisi kalliiksi, vaatisi äärettömän paljon varastointitilaa ja hidastaisi prosessivirtaa”, laatupäällikkö Peter Sylow Madsen sanoo.

Edellä mainituista syistä Andresen Towersin täytyi löytää innovatiivinen maalinvalmistaja, joka kykenisi tarjoamaan nopeasti kuivuvan ja tasalaatuisen maalin – maalinvalmistaja, joka kykenisi ajattelemaan koko prosessia uudesta näkökulmasta ja osallistumaan aktiivisesti maalaus- ja kuivumisprosessien ajoittamiseen siten, että läpimenoajat sopisivat myös tuotannon muihin osa-alueisiin. Tässä vaiheessa Teknos astui kuvaan.

“Mitä maaliin tulee, saimme sekä asiantuntevaa teknistä neuvontaa että erinomaista käytännön apua maalintoimittajaltamme”, Peter Sylow Madsen kuvailee yhteistyötä Teknoksen kanssa.

Yhteistyömme alusta alkaen meitä innosti Teknoksen käytännönläheisyys, tekninen asiantuntemus, palvelun korkea taso sekä joustavuus.

“Me Andresen Towersilla kannustamme innovatiiviseen ajatteluun. Huomasimme, että Teknoksella toimitaan samoin. Yhteistyömme alusta alkaen meitä innosti Teknoksen käytännönläheisyys, tekninen asiantuntemus, palvelun korkea taso sekä joustavuus.”, Peter Sylow jatkaa.

Hän vilkaisee Teknoksen markkinointipäällikkö Henrik Hansenia. Molemmat miehet muistavat hetken, jolloin ensimmäiset Teknoksen maaleilla maalatut teräsvaipat valmistettiin.

“Ensimmäiset kolme päivää olimme täällä paikan päällä kellon ympäri yömyöhään saakka. Halusimme tietenkin seurata tuotannon alusta loppuun ja varmistaa, että kaikki sujui kuten piti”, Henrik Hansen sanoo.

Vaikka työpäivät venyivätkin pitkiksi, sekä Teknoksen että Andresen Towersin edustajat halusivat nähdä yhteistyön tulokset käytännössä.

Ympäristöystävällisyys

Nopea kuivumisaika ei ollut Teknoksen maalin ainoa etu. Myös tuotteen korkea kuiva-ainepitoisuus ja ympäristöystävällisyys olivat tärkeitä Andresen Towersille.

“Tuotteemme ovat osa ympäristöystävällistä energiatuotantoa, siksi on tärkeää, että myös käyttämämme maali TEKNODUR COMBI 3560 on ympäristölle ystävällisempää”, Peter Sylow Madsen korostaa.

“Nopea kuivumisaika ja yksikerrosmaalausjärjestelmä ovat olleet meille kaikkein tärkeimpiä tekijöitä. Teknoksen maalien ansiosta tuotannon virtaus on tasaista ja nopeaa. Projekti ei olisi onnistunut kokonaisuutena näin hyvin ilman Teknoksen maaleja.”

Valokuvat: Andresen Towers ja Bergkvist Produktion