Virtuaaliteknologia mahdollistaa teknisen tuen sijainnista riippumatta

Sisäänrakennetulla kameralla varustettujen virtuaalitodellisuuslasien (VR) avulla voidaan jakaa näkymiä ja tapahtumia reaaliaikaisesti eri paikkojen välillä. VR-laseja käyttämällä myös Teknoksen asiantuntijat voivat tehdä asiakkailleen esimerkiksi vianmäärityksiä, suorittaa tuote- ja maalauskoulutuksia ja optimoida pintakäsittelylinjaston asetuksia nopealla aikataululla fyysisestä etäisyydestä riippumatta.

vr-lasit_teknos_työmies

Yksityiskohtaisempaa asiakastukea ja tehokasta tietotaidon jakamista

Teknoksen Interior Doors and Mouldings -liiketoiminnan kehitysjohtaja Mirjana Repic kuvailee yleistä asiakaspalvelutilannetta:

"Teknisessä palvelussa toimessamme tarvitsemme asiakkaalta usein tarkan kuvauksen maalatusta pinnasta. Asiakkaan yhteydenottoon voi olla syynä pintakäsittelyn aikana ilmenneet tuotteen tai laitteiston ongelmat. Kirjallinen kuvaus ongelmasta vaihtelee kirjoittajan mukaan, sillä me kaikki teemme havaintoja omalla tavallamme.

Virtuaalitodellisuuden avulla meillä on asiakkaan maalipinta suoraan silmiemme edessä, joten voimme käyttää omaa havaintokykyämme parhaiden neuvojen ja ratkaisujen antamiseen. VR-lasit käyttävät samaa alustaa kuin Microsoft, joten ne on helppo integroida Microsoft Teamsin kanssa. Lisäksi laatu on niin hyvä, että tuntuu kuin olisi itse paikalla", Mirjana korostaa.

Yksi hieno esimerkki on lattioita valmistava asiakkaamme. Yrityksellä on tehtaita Malesiassa, Tšekissä ja Itävallassa - yrityksen johtaja asuu kuitenkin Saksassa. "Normaalisti me kaikki lentäisimme tapaamaan asiakasta teknisten asiantuntijoiden, tuotekehityshenkilöstön sekä myyntitiimien kanssa Tanskasta ja muista maista. VR-lasien ansiosta myös asiakkaan myynti- ja tekniset tiimit eri tuotantopaikoista ympäri maailmaa voivat osallistua tapaamiseen livenä. Näin laajempi yleisö voi esittää kysymyksiä kokouksen aikana. Se antaa myös laajemman käsityksen siitä, mitä Teknoksen tuotteilla voidaan tehdä", Mirjana jatkaa.

Suuret hyödyt resurssien säästön kannalta

Virtuaalitodellisuuslasien käyttö pinnoitteiden teknisessä tuessa sai alkusysäyksen maailmanlaajuisen pandemian vuoksi. Pinnoiteliiketoiminnassa ilmeni ennen näkemättömiä haasteita, jolloin fyysiset kokoukset tai matkustaminen eivät enää olleet vaihtoehto. Teknoksen eri toimintojen asiantuntijoista koostuva ryhmä keksi nopeasti uuden työtavan, joka on osoittautunut hyväksi ja kerännyt tähän mennessä myönteistä palautetta.

Kokoukset, jotka ovat usein vaatineet osallistujilta pitkät lennot, yöpymisen sekä aikaa jopa 3 päivää - voidaan nyt hoitaa muutamassa tunnissa. On sanomattakin selvää, että tämän nykyaikaisen kokousmenetelmän hyödyntäminen tuo tehokkuutta sekä säästää kustannuksia ja resursseja. "Kun puhumme vastuullisuudesta, VR-lasien käyttö on askel oikeaan suuntaan. Meillä Teknoksella kestävä kehitys on olennainen osa strategiaamme, liiketoimintaamme ja ajattelutapaamme - se tarkoittaa, että rajoitamme matkustamista varmasti myös tulevaisuudessa", Mirjana summaa.

Haluatko kuulla lisää?

jätä yhteydenottopyyntö

Reaaliaikaisten näkymien jakaminen ja tapahtumapaikan siirtyminen yhdestä kohteesta toiseen on mahdollista, jos käytetään sisäänrakennetulla kameralla varustettuja virtuaalitodellisuuslaseja. Tämän teknologian avulla kokoukset, jotka vaatisivat osallistujilta lentomatkustusta sekä runsaasti aikaa, voidaan nyt järjestää muutamassa tunnissa.