Tie- ja pysäköintimerkintämaalaus sekä luovat käyttötavat
Liikenteen voimakkaan lisääntymisen myötä myös raskaan kuljetuskaluston keskiverto koko ja paino on kasvanut. Teihin ja valtateihin kohdistuu enemmän kulutusta kuin koskaan aiemmin. Tästä syystä myös tiemerkintöjen suorituskyvyltä, laadulta ja ympäristövaatimuksilta odotetaan yhä enemmän.
Lisääntyvät tarpeet muodostavat jatkuvasti haasteita innovatiiviselle tuotekehitykselle, mikä on yksi Teknoksen keskeisimmistä vahvuuksista ja lisäarvoa tuottavista eduista.
Kehittyvä maalauslaiteteknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia tiemerkintöjen keskeisten ominaisuuksien parantamiseen. Nykyään käytössämme on monia erilaisia keinoja korkealaatuisten tiemerkintätuotteidemme huippuunsa kehitettyjen ominaisuuksien hyödyntämiseen.
Pysäköintialueet ovat hyvä esimerkki kohteista, joissa betonipinnalla käytetään selkeitä ja kestäviä merkintävärejä. Innovaatiot, kuten uudet sävyvaihtoehdot, tekevät näistä tuotteista täydellisiä vaihtoehtoja uudenlaisiin tarkoituksiin. Vaikka pintamateriaalina on asfaltti tai betoni, niiden käyttötapa voi poiketa perinteisestä liikennekäytöstä.
Yksi luovimmista tiemerkintämaalien käyttötavoista löytyy huvipuistoista. Vaikka jalankulkijoiden määrä lähentelisi hektisintä ruuhka-aikaa, neliömetrille kohdistuva keskivertopaino on huomattavasti pienempi kuin autotiellä. Toisaalta huomioväreiltä ja niiden kestävyydeltä vaaditaan yhtä paljon, vaikkakin hieman eri tavalla mitattuina ja arvioituina.
Tampereella sijaitsevassa Särkänniemen huvipuistossa (kuva yllä) laitteiden ympäristöjä on tehty värikkäämmiksi ja houkuttelevimmiksi TEKNOROAD 250 tiemerkintämaaleilla. Värikkäät merkinnät lisäävät eri alueiden ja laitteiden näkyvyyttä ja parantavat näin huvipuiston turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Tiemerkintämaaliemme historia
Teknos on tiemerkintämateriaalien tuotekehityksen edelläkävijä Suomessa. Aluksi kaikki tiemerkintämaalit olivat liuotinohenteisia. Vuosien saatossa järjestelmällinen ja pitkäjänteinen tuotekehitystyömme on edistänyt tiemerkintämaalien laatua ja ominaisuuksia. 1980-luvun alussa markkinoille tuotiin 2-komponenttimassat ja -maalit. Nämä tuotteet kuuluvat edelleen Teknoksen tuotevalikoimaan.
1990-luvulla Teknos esitteli markkinoiden ensimmäiset vesiohenteiset tiemerkintätuotteet. Tuotekehitystyö on johtanut liuotteettomiin, nopeammin kuivuviin ja kestävämpiin tuotteisiin.
Linjamerkintätuotteemme, kuten nopeasti kuivuvat, vesiohenteiset TEKNOROAD 3020 ja TEKNOROAD 3059 on kehitetty vastaamaan tiemerkinnän kasvavia haasteita. Ne ovat ihanteellinen vaihtoehto valtateiden, kaupunki- ja piha-alueiden, parkkipaikkojen ja rajoitettujen alueiden turvalliseen ja vaivattomaan merkintään.
Teknos on tuonut markkinoille myös aivan uusia materiaaleja, joissa on huomioitu työturvallisuus ja ympäristöystävällisyys.
Teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä urakoitsijoiden ja tiemerkintälaitteiden valmistajien kanssa ja tarjoamme kattavan valikoiman erikoismerkintätuotteita asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin.
Asiantuntijamme auttavat mielellään parhaan mahdollisen vaihtoehdon löytämisessä.
jätä yhteydenottopyyntö
Haluatko kuulla lisää teollisuusmaaleistamme ja pintakäsittelyratkaisuistamme? Jätä viesti niin vastaamme kysymyksiisi.