Ympäristömerkillä on väliä - Joutsenmerkityt Teknoksen tuotteet

Joutsenmerkitty maali kuuluu ympäristön kannalta parhaimpiin maaleihin. Joutsenmerkkiä kantava maali täyttää tiukat kriteerit. Kriteeristö ottaa huomioon ne tuotteen elinkaaren vaiheet, joilla on ympäristön kannalta suurimmat vaikutukset. Ympäristö- ja käyttöturvallisuusvaatimusten lisäksi Joutsenmerkitty maali täyttää laatuvaatimukset esimerkiksi peittokykyä ja pestävyyttä koskien. Joutsenmerkitty maali on erinomainen valinta aina raaka-aineista tuotantoon, käyttöön ja maalauksesta syntyvien jätteiden käsittelyyn saakka.

Teknoksella on 20 Joutsenmerkittyä tuotetta

Joutsenmerkki myönnetään sellaisille tuotteille, jotka ovat ympäristön kannalta tuoteryhmänsä parhaita ja edistävät kestävää kehitystä. Tuotteiden vaatimukset tiukentuvat säännöllisen tarkastuksen tuloksena ja vaatimuksia liittyy tuotteen koko elinkaareen.

TUTUSTU JOUTSENMERKITTYIHIN TUOTTEISIIN

YMPÄRISTÖMERKKI KIRITTÄÄ TUOTEKEHITYSTÄMME 

Teknos on hakenut Joutsenmerkkiä tuotteilleen jo useiden vuosien ajan. Teknoksen Joutsenmerkittyjen tuotteiden joukosta löytyy maali- ja pinnoitetuotteita niin sisä- kuin ulkopinnoillekin. Esimerkiksi puutalon ulkoverhoukseen tarkoitettu NORDICA® CLASSIC -talomaali ja BIORA®-sisustusmaalit ovat osa Teknoksen Joutsenmerkki-perhettä.

Joutsenmerkin vaatimuksia päivitetään noin 3–5 vuoden välein uuden ympäristötiedon, tekniikan kehityksen sekä markkinatilanteen mukaisesti. Kun kriteereitä kiristetään, päivittävät luvanhaltijat myönnetyt luvat uusien kriteerien mukaisiksi.

Työ tuotteiden turvallisuuden ja kestävyyden eteen ei pääty Teknoksella siihen, kun merkki on myönnetty, vaan tuotteidemme kehittämistä jatketaan ajassa muuttuvien kriteerien mukaisesti. Tämä myös kirittää jatkuvasti tuotekehitystämme kehittämään tuotteita edelleen.