Colour Your Story-kokoelman ajattomat 105 sisustusvärit on jaettu viiteen eri teemaan, jotka kaikki kertovat oman tarinansa pohjoisen luonnosta ja skandinaavisesta tyylistä.
Haaveiletko käyttäväsi värejä kotonasi rohkeasti sisustussuunnittelijoiden tapaan? Värien käyttö maalamaalla ei oikeastaan ole niin hankalaa kuin monet saattavat ajatella. Suomalainen sisustussuunnittelija, asuntoflippaaja ja tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja Meja Hynynen ajattelee, ettei mitään tiettyä väriä tai maalisävyä tulisi käyttää vain yhdessä tietyssä paikassa. Tämän vuoksi hän haluaakin rohkaista kaikkia käyttämään rohkeasti mielikuvitustaan maalisävyjä ja väriejä valitessaan.
Tarinani kiinteistöjen flippaajana, remontoijana ja sisustajana alkoi vuonna 2005, kun ostin ensimmäisen asuntoni Helsingin Kalliosta. Siihen aikaan isäni toimi vielä rakennusurakoitsijana, joten hän myös lupasi auttaa minua ensiasuntoni remontoinnissa. Innostuin niin paljon asunnon remontin suunnittelusta ja toteuttamisesta, että kun projekti oli saatu päätökseen, aloin työstää liiketoimintaideaa. Nykyään työskentelenkin jo omassa yrityksessäni Meja Design Oy:ssä, ja toteutan remontteja eli ”flippauksia” vanhoihin asumiskohteisiin.
Suurin salaisuuteni kaikkien jo flippaamieni kohteiden takana on se, etteivät ne näytä tyypillisiltä suomalaisilta asunnoilta. Asuntojen ulkonäkö on saatu aikaan rohkeilla väriyhdistelmillä, joita ei tyypillisesti käytetä suomalaisissa asunnoissa. Jokaista väriä valitessani pidän aina mielessä kohteen historian ja muut erityispiirteet, ja haluan kunnioittaa niitä. Pyrin myös aina ostamaan asuntoihini kaikki huonekalut käytettyinä eli kierrätettyinä. Olen huomannut, että kierrätyshuonekaluja suosimalla saan ostettua laadukkaita design-huonekaluja jopa normaalia halvempien huonekalujen hinnalla, ja siksi voinkin lämpimästi suositella tätä tapaa kaikille. Vanhasta huonekalusta voi hyvinkin helposti saada aivan mahtavan näköisen pelkästään uudelleen maalaamalla. Seuraajani kutsuvatkin minua kierrätysmaailman kuningattareksi.
Saan usein inspiraatiota kohteisiini ihan vain kävelemällä ulkona – pitäen toki silmät ja mielen avoinna uusille ideoille. Tämän lisäksi seuraan myös aktiivisesti erilaisia sisustustilejä esim. Instagramissa ja Pinterestissä.
Omat pitkäaikaiset lempisävyni sisustuksessa ovat ehdottomasti rose ja pinkki, mikä ovatkin varmaan suhteellisen helposti huomattavissa seuraamalla Instagram käyttäjääni @mejadesign. Lempisävyni pinkistä ovat Teknoksen maalit nimeltä Pusu ja Oidå. Tosin, vaikka pinkki olisikin lempi sävyni, en kuitenkaan halua maalata kaikkea sillä värillä vaan pyrin aina tekemään värivalintani tapauskohtaisesti. Valitsen useimmiten aina minua itseäni rauhoittavia pastellisävyisiä maaleja. Sen takia retrohenkisiä, tummia ja kirkkaita sävyjä ei kovinkaan usein löydä minun tekemistä kohteistani.
Olen oppinut vuosien varrella paljon, ihan vaan kokeilemalla ja tekemällä. Tässä kuitenkin muutama vinkkini talojen remontoijille, flippaajille ja sisustajille: