BIORA®-sisustusmaalit - MAALAA KOTISI KESTÄVÄSTI
Kotimaisilla BIORA® -sisustusmaaleilla maalaat kotisi turvallisesti ja kestävästi. BIORA-maalit ovat Joutsenmerkittyjä ja Allergiatunnuksella sertifioituja.
Lasikuitutapetin irroittaminen saattaa olla hankalaa, aikaa vievää ja tapetin irroituksessa seinäpinta voi vaurioitua. Hyvä vaihtoehto onkin lasikuitutapetin ylitasoittaminen – se käy yllättävän nopeasti laadukkaalla telattavalla tasoitteella. Lasikuitutapetilla päällystetyn seinän ylitasoitus onnistuu parhaiten Teknoksen uutuudella, Joutsenmerkityllä TEKNOSPRO R -kevyttasoitteella. Tasaisen jäljen saamiseksi sinun ei tarvitse olla ammattilainen, kunhan otat tasoituksessa huomioon muutaman seikan. Vinkkiemme avulla saat sileän seinän, jonka voit maalata haluamallasi värillä.
Kevyttasoitteen telaukseen soveltuu parhaiten valmistasoitetela, joka on nimenomaan kehitetty telattavan tasoitteen levitykseen. Valmistasoitetelan etuna on, että se nostaa tasoitetta seinälle huomattavasti tavallista telaa helpommin ja tasaisemmin. Tavallinen maalaustela muuttuu myös huomattavan painavaksi työn edetessä, sillä se ei luovuta tasoitetta seinään yhtä hyvin. Käytä tasoitetelan kanssa jatkovartta, jotta vältyt kurottelulta ja kyykkimiseltä.
Kevyttasoitetelan lisäksi tarvitset 2-3 tasoitelastaa. Tasoitelastoja löytyy markkinoilta useilta eri valmistajilta ja yleisimmät koot vaihtelevat 15–60 cm välillä. Lastoja olisi hyvä olla ylitasoituksessa kaksi tai kolme eri kokoista. Kokoon vaikuttaa ensisijaisesti tasoitettava pinta-ala. Telattavan tasoitteen kanssa paras lasta on kahdella kädellä käytettävä valmistasoitelasta. Yleensä mitä suurempi tasoitettava pinta-ala on, sitä leveämpää tasoitelastaa käytetään. Jos tasoituksesta ei ole aiempaa kokemusta, on hyvä valita se itselle sopivimmalta tuntuva lasta. Vaikka kapea lasta voi tuntua helpommalta käyttää, isommalla saa todennäköisemmin paremman pinnan, mikä puolestaan helpottaa tasoitteen hiomista. Kahden käden valmistasoitelasta on kevyt käyttää esim. 50-60 cm levyisenä. Nurkkiin ja katonrajaan tarvitaan pienempi, 20-30 cm:n lasta.
”Lasikuitutapetin tasoittaminen parityönä sujuu joutuisasti: toinen levittää tasoitteen tasoitetelalla seinään ja toinen silottaa pinnan lastalla.”, vinkkaa Päivi Korpinen, Teknoksen tekninen asiantuntija.
Kun pohjatyöt on tehty hyvin, telattava tasoite on helppo levittää seinälle tasaiseksi kerrokseksi.
Poista ensin seinästä mahdolliset naulat ja ruuvit pinnoilta ja hio aukkokohdat kevyesti tasaiseksi. Pese seinäpinnat Teknoksen RENSA® SUPER Maalipesuaineella, sillä tasoite ei tartu hyvin likaiseen pintaan. Jos lasikuitukankaan pinnalla oleva maali on kiiltävää, karhenna pintaa kevyesti ennen tasoitusta. Puhdista hiontapöly huolellisesti.
Täytä TEKNOSPRO® R Telattava kevyttasoitteella ensin pienemmät vauriokohdat ja suuremmat ruuvin reiät. Anna kuivua ja hio paikkaukset tasaiseksi. Pieniä naulanreikiä ei välttämättä tarvitse käsitellä etukäteen.
Varmista aluksi, että seinä on puhdas ja valmis tasoittamista varten. Tasoitelastan käyttöä on hyvä harjoitella ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista, jotta löydät itsellesi sopivan tyylin. Kun avaat purkin, huomioi että TEKNOSPRO R -kevyttasoitetta ei sekoiteta, vaan käytetään sellaisenaan suoraan purkista.
Tasoitetta tulisi olla kauttaaltaan sen verran että pinta tasoittuu. Tasoitteen kuivuttua hio pinnat ja poista hiontapöly. Oikeilla työvälineillä ja tekniikalla yhden tasoituskerroksen pitäisi riittää tasoittamaan lasikuitutapetti. Tämän jälkeen pinnat ovat valmiita maalattavaksi.
Vältä kuivuneen tasoitteen palauttamista lastasta takaisin purkkiin, kuivuneet tasoitemurut haittaavat tasoitustyötä. Tasoitteet myös pilaantuvat helposti ja siksi kannattaa estää kaikenlaisten epäpuhtauksien pääsyä purkkiin.
Vinkki! Tasoitelastan puhdistus on helpointa toteuttaa rapsuttamalla kuivunut tasoite lastasta pois toista lastaa apuna käyttäen. Lopuksi pese lasta lämpimällä vedellä erillisessä astiassa. Anna sakan laskeutua astian pohjaan, minkä jälkeen kirkkaan veden voi kaataa viemäriin. Kuiva sakka ja kuivunut tasoite kuuluvat sekajätteeseen, kun taas märkä sakka ja tasoite tulee toimittaa suljetussa astiassa vaarallisen jätteen keräyspisteeseen. Tasoitetta ei saa päästää viemäriin myöskään tukkeutumisriskin vuoksi.
BIORA-tuoteperheestämme löydät sopivat maalit niin pohja- kuin pintamaalaukseenkin. Pohjamaalaa tasoitetut seinät ensin BIORA® PRIMER Pohja- ja sisäkattomaalilla. Pohjamaalaus parantaa pintamaalin tartuntaa, vähentää pinnan huokoisuutta ja sen ansiosta pintamaalin maalausjäljestä tulee tasaisempaa. Lopuksi pintamaalaa seinät 1-2 kertaa laadukkaalla, ympäristömerkityllä BIORA-sisustusmaalilla. Voit sävyttää BIORA-maalin sisävärikartastamme löytämääsi mieleiseen sävyyn.
Kysy meiltä maaleista tai maalaamisesta, asiantuntijamme auttavat. Palvelemme arkisin klo 8-15.
(09) 5060 9550 (pvm/mpm)
maalineuvonta[@]teknos.com
Löydä lähin jälleenmyyjäsi, jolla on kattava valikoima Teknoksen tuotteita.
Sopiva tuote haussa? Maalivalitsimellamme löydät oikean tuotteen kohteeseesi muutamaan kysymykseen vastaamalla.